Joskus aika valuu käsistä hyödyllisesti

Mikä tässä maailmassa oikein on, että viikot lyhenevät ja kuudaudet vaihtuvat entistä nopeammin? Juuri kun ole ajatellut, että nythän tätä aikaa on ihan kourakaupalla, niin hetken päästä istut tyhjän paperin ääressä ja kellokortti senkun kilkkaa työkavereita kotimatkalle.


Keskiviikko oli mukava poikkeus, sillä olin mukana Rovaniemen kaupunginkirjaston ja Lapin ELY-keskuksen järjestämässä Data- ja digitointi -koulutuksessa, johon luennoijiksi oli kutsuttu Esa-Pekka Keskitalo Kansalliskirjastosta ja Petri Tonteri Tampereen kaupunginkirjastosta. 


Lähden liikkeelle takaperin kuin Martin Amisin Ajan suunta. Koulutuspäivän alkuun sysänneet perimmäiset kysymykset esitettiin iltapäivällä, jolloin saatiin kuulla ja nähdä Lapissa tehtyjä erilaisia palveluita kuten Meri-Lapin paikallistietoa esittelevä Lasmarkki, Sallawiki ja Lapponica. Jotkut palveluista ovat ehtineet jo parinkymmenen vuoden ikään, ja vaikka ne ovat olleet aikanaan varmaan erinomaisia töitä, on aika ajamassa pikkuhiljaa ohi. Iso kysymys on, miten erilaisten tietokantojen jatkot järjestetään, ylläpidetäänkö niitä, ja tosi iso kysymys: löytävätkö asiakkaat ja Google nämä palvelut? Jos pitää tietää mistä maakunnasta kirjailija on, jotta osaisi kirjaston ylläpitämille kirjailijasivuille, niin vähemmän innostuneen hakijan surffaus voi viedä ihan jonnekin toisille rannoille. 


Vastauksia kysymyksiin saatiin jo aamulla Esa-Pekan luennosta Digitoitavan aineiston elinkaaren hallinta, jonka olisin halunnut kuulla jo aikaa sitten. En ole varsinaisesti ollut tekemisissä aineistojen digitoinnin kanssa, mutta silti myönnän syyllistyneeni vakavaan virheeseen: digitoinnista tulee mieleen ensiksi skannaaminen, toiseksi joku palvelin mihin ne laitetaan ja jos hyvin käy niin kolmanneksi mietin miten ne tuodaan asiakkaille tarjolle. Tämän päivän jälkeen toivon ajattelevani ensin digitaalisen aineiston elinkaaren hallintaa. Innokkaille lisää tietoa löytyy Kansallisen Digitaalisen kirjaston PAS-hankkeen sivuilta.


Kirjastojärjestelmän näkökulmasta päivän ahaa-elämykset sain Petrin aiheesta "Semanttinen web - miksi "normi-web" ei riitä?". Aiheen ymmärtää jotenkuten ja ajoittain, mutta syvemmin pohtiessa aivot menevät solmuun. Joitakin tuttuja termejä ja ajatuksia esityksestä löytyi, joiden toteutuksen toivon siirtyvän myös tulevaan kirjastojärjestelmään. 


Petri avasi semanttista webia ja RDF-standardin käyttöä palikka-vertauksella. Semanttisessa webissä dataan lisätään kuvaavaa tietoa, joka yhdistää erilliset tiedot koneenkin ymmärrettävässä muodossa. Lainaan nyt Petriä: tietokoneelle kerrotaan, että Veikko Huovinen on kirjailija, tekemisen verbiin on kirjoittanut liitetään tieto, että tämä on nyt tekemistä. Kirjaan Hamsterit liitetään tieto, ettei nyt puhuta pikkuisesta jyrsijästä. Ja kun kone löytää nämä kolme entiteettiä - eli oliota -  se ymmärtää pienessä konemielessään Veikon kirjoittaneen Hamsterit -kirjan. Eli jos verbiin olisikin liitetty tieto on kuvittanut  niin kone kertoisi Veikon piirelleen Sotkamon kauniilla rannoilla hamsterien kuvia. Toinen asia sitten miten tämä yksinkertaistettu asia kirjoitetaan koodiin. 


Toinen keskeinen kiinnisaamani pointti esityksessä oli kirjastodatan avaaminen, jotta kirjastojen ulkopuolisetkin toimijat voisivat käyttää tuota isoa tietovarantoa  uusissa yhteyksissä - esimerkiksi Lapponican aineisto yhdistettynä  johonkin kirjaston ulkopuoliseen pohjoiseen näkökulmaan. Aihe herätti kysymyksen, miksi kirjastojen datan avaaminen on niin harvinaista Suomessa, eikö osata, eikö ole ajateltu, kuka sen tekisi, voiko sen tehdä ja miten ne datan omistusoikeudet olivatkaan? Jotain kuitenkin on tehty, siitä todisteena Kirjasammon julkistaminen eilen Turun kirjamessuilla. 

Modulaarisuus ei ole pelkkiä palikoita

Projektin ensimetreiltä asti olen miettinyt integroitujen ja modulaaristen kirjastojärjestelmien eroja. Hankeraha-anomuksessa yhdeksi projektin tehtäväksi määritellään modulaarisen kirjastojärjestelmän tai integroidun kirjastojärjestelmän käytettävyyden selvitys yleisissä kirjastoissa. Termejä piti jonkin aikaa makustella ennen kuin asia alkoi valjeta siinä määrin, että siitä osaa jotain sanoa.

Kirjallisuuden mukaan – esimerkiksi Jarmo Saartin artikkelissa Kirjastojärjestelmien tietotekninen ympäristö -  integroidulla järjestelmällä tarkoitetaan, että järjestelmän sisällä voidaan siirtyä saumattomasti toiminnosta toiseen. Kirjastojärjestelmissä tämä käytännössä tarkoittaa, että voimme ylläpitää kokoelmatietoja ja hoitaa asiakaspalvelun yhdellä järjestelmällä. Kirjastojärjestelmät nyt! –selvityksessä kirjoittajat kutsuvat tällaista ohjelmistoa dinosaurukseksi – eikä nyt ilmeisesti puhuta pienistä ja vikkelistä velociraptoreista vaan niistä hitaista jättiläisistä.

Modulaarisuus puolestaan tarkoittaa avoimista ja yhteensopivista järjestelmistä koostuvaa palvelua. Ajatellaanpa PallasProta, joka on selkeästi integroitu järjestelmä, sisältää se myös erikseen hankittavia palikoita, kuten PallasIntro, Kotipalvelu, Seuranta. Mutta sinällään se ei ole modulaarinen järjestelmä. Kun PallasProhon lisätään Arvo-palikka, jolla saadaan hoidettua hankinnan toimintoja yhden toimittajan kanssa, se muuttuu jossain määrin modulaariseksi. Modulaarinen ympäristö pitää sisällään erillisiä järjestelmiä, jotka pystyvät kommunikoimaan keskenään. Arvolla tilauksia hoitavat tuskin kaipaavat tältä osin vanhaa hyvää aikaa.

Nykypäivänä ollaankin siirtymässä pois isoista integroiduista ohjelmista palvelukeskeiseen arkkitehtuuriin eli SOA-malliin. Siinä toiminta perustuu erillisiin järjestelmiin, selkeisiin rajapintoihin ja standardeihin, jotta tietoa voidaan vaihtaa järjestelmien välillä ja molemmat järjestelmät vielä ymmärtävät mistä puhutaan. Järjestelmät toimivat omina kokonaisuuksinaan, niitä kehitetään erikseen mutta huolehditaan siitä, että yhteensopivuus säilyy. Erityisesti kunnissa tähän pyritään, lukekaapa vaikka kolmen tietohallintojohtajan kirjoitus. Pointti on siis siinä, että työ tehtäisiin vain kertaalleen, ja palveluissa hyödynnettäisiin jo valmiita palveluita. Vai mitä ajattelette: eikö olisi somaa kun uuden asiakkaan tiedot saisi suoraan jostain tietokannasta (joo, ehkä se on turhan toiveikasta, vastaan tulee varmaankin erilaiset tietoturvakysymykset). Mutta modulaarisuus on ihan kiva juttu, kuten Simonin kissa tylsän päivän jälkeen. 

Olen helposti innostuvaa tyyppiä – ajoittain – joka ei kivaa koulutusta hyljeksi. Ja siitä seurauksena olen sitten syksyn mukana Nettikoulussa, jossa jo reilusti ensimmäisenä päivänä ilmoitettiin, että se on sitten projektityö edessä. Edellisistä työhön liittyvistä opinnoista oivalsin, että jos vain mahdollista, niin ylimääräiset tehtävät kannattaa liittyä työhön, että päästään kunnolla synergiaetuihin käsiksi.

Viime keväänä Rovaniemen kaupunginkirjaston vetämänä aloitettiin Lapin yhteinen kirjasto –projekti, jonka tavoitteina on sekä laajentaa nykyistä kirjastokimppaa että vaihtaa vanhaksi käyvä kirjastojärjestelmä uuteen MARC21-formaattiin pohjautuvaan järjestelmään. Kirjastolaiset tietävät ettei Suomessa ole tällä hetkellä juuri valinnanvaraa, vaan yleisissä kirjastoissa käytössä olevat järjestelmät ovat pääsääntöisesti yhden toimittajan järjestelmiä. Maailmalla kirjastojärjestelmiä on kuitenkin olemassa iso liuta, kuten huomata saattaa. Ihan pikkuinen kysymys vain on: mikä sopisi meille?

Toukokuussa neuvoin sijaiselle it-laskujen tarkistamisen ja tietokoneitten tilaukset, ja siirryin parin huoneen päähän pohtimaan kysymystä vaatimusmäärittelystä, formaateista, järjestelmistä ja muusta sen sellaisesta, kuten projektin tiedottamisesta. Perustin keskusteluareenan projektilla Lapissa käytettävään yhteiseen keskustelufoorumiin Davvin.ningiin (vaatii kutsun), mutta kun se areena on vielä vähän uusi ja Nettikoulukin vasta alussa, niin eipä siellä juuri ole keskusteltu. Yhteisten dokumenttien tallennus- ja jakelupaikkana se toimii erinomaisesti.

Joten ennen kuin sammakko kasvaa liian isoksi, ryhdyn purkamaan ajatuksia projektista täällä. Nettikoulun projekti sopikin siis tiedotustarpeeseen kuin uusin P.D. James projekti-ihmisen iltalukemiseksi.